Outo otus

Mäntymetsän mustavalkoinen vartijaharakka säksättää korkeimman männyn latvassa varoitustaan. Joku, joka ei kuulu joukkoon, on ilmestynyt aikaisin aamulla sammalikkoon. Pieni kuusikin on säikähtänyt otusta niin, että on ottanut uuden muodon ja näyttää nyt takajaloillaan seisovalta koiralta. Kaikki metsän eläimet ovat pysähtyneet kuuntelemaan.

Outo eläin makaa väsyneenä ja hievahtamatta. Metsähiiret juoksentelevat edestakaisin pesänsä edessä, kunnes älyävät suunnistaa kohti Metsänhaltijan taloa.

"Siellä makaa joku outo möykky, eikä liikahda!"

Metsänhaltija vetää jalkaansa pitkävartiset salonkisaappaansa, ottaa oksanhaarasta viittansa ja kiiruhtaa hiirten osoittamaan suuntaan. 

Haltijatar jää keittämään aamuteetä mustikan lehdistä ja kuivatuista metsämansikoista. 

Metsänhaltija lähestyy tummaa möykkyä ja luulee ensin sitä norpaksi, sitten majavaksi, mutta kun sillä ei ole litteää häntää, vaan pyöreä, toteaa muualta Suomeen tuoduksi vieraslajiksi. 

Otus on varmaankin lähtenyt jotain pakoon ja eksynyt. 

Hän kutsuu kaikki hämähäkit kutomaan lujan verkon, johon levitetään puiden lehtiä, jottei liima tarttuisi otukseen. Sitten otus kieräytetään verkkoon ja vedetään läheisen metsäjärven rannalle. Sille katkotaan lumpeita ja järviruokojen pehmeitä osia, sekä kerätään kotiloita. 

Se mutustelee helpottuneena järviruokoa, piristyy ihan silmissä ja tuntee itsensä taas hyödylliseksi. Haltija tietää, että se pitää rannat kurissa, etteivät ne rehevöidy. 

Kotiin tultua Metsänhaltija hörppää lämmintä metsämansikka-teetä ja sanoo vaimolleen:

"Minkkihän se oli, mutta en viitsinyt nimellä kutsua, ajattelin vain, että eläin eläinten joukossa. Eikä se ulkomailta tänne asti itse ole halunut kipittää."

Haltijatar kaataa miehelleen lisää teetä ja sanoo:

"Eikä se ole osoittautunut niin haitalliseksi kuin ihmiset ensin luulivat."