Onni karkuteillä

Onni Orava kipittää tuhatta ja sataa metsästä polulle ja polkua pitkin kohti kaupungin laitamaa. Se tietää kyllä, ettei ihmisten maille saisi mennä, mutta Metsänhaltijan mailla on kylmän kevään takia vain niukasti ruokaa.

Niinpä Onni kiipeää jo juosten vanhaa pihlajaa, jonka oksat kurottavat kerrostalon kolmanteen kerrokseen. Vain pieni loikka ja Onni istuu parvekelaatikossa, auringonkukka-versojen keskellä. Mikä onnenmaa! ajattelee Onni ja katkoo versoja pikkuisilla oravankäsillään. Hän mutustelee ja rouskuttelee niin, että lehtivihreä värjää poskikarvoja. Näitähän voisi sulloa posket täyteen evääksikin, ajattelee Onni ja samalla huomaa jonkun suuremman tuijottavan häntä parvekkeen lasin takaa. 
Nainen kysyy, että mitä hän, Onni, tekee. Eikö nainen näe, että hän rouskuttelee versoja?
Nainen koputtaa ikkunalasiin, mutta Onni jatkaa herkutteluaan. Nainen aukaisee suuren kulmaikkunan ja toistaa kysymyksen. Onni ajattelee, että nainen ei taida olla kovin viisas.

Sitten nainen tökkää varovasti Onnia etusormellaan alaselkään.

Onni on onneksi ehtinyt täyttää jo poskensa auringonkukan versoilla ja hypähtää laiskasti pihlajaan. Hän kääntyy vielä katsomaan naista ja naisesta näyttää siltä, kuin Onni puhaltaisi purkkaa.
Onni kipittää kiireesti metsää kohti. 

Metsänhaltijan maille tultuaan, sinipiiat ovat jo supisseet Metsänhaltijalle Onnin seikkailusta ja Haltija pitää avartavan puhuttelun pulleaposkiselle Onnille.