Muurahaiskuningatar

Koivun runkoon kotiutunut Pahkapeikko on lupautunut kekomuurahaisten kodin vartijaksi. Sopimus solmitaan Muurahaiskuningattaren eliniäksi, kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Kuningatar on onnellinen ja lehahtaa häälennolleen kera koirasmuurahaisten, pariksi päiväksi. 

Aamuaurinko on juuri noussut sateen jälkeen ja kuivattaa muurahaispesän eteläseinämää. Taivas on taivaan sininen ja ilma väreilevän lämpöinen.

Työmuurahaiset eli hovineidit, jäävät korjaamaan sateen runnomaa kekoa. Ne tarkistavat ilmastoinnin, viemäröinnin ja ruokavarastot. Pesän pitää olla juuri sopivan lämpöinen kuningattaren palattua ja muninnan alettua. Hovineidot käväisevät välillä laitumella lypsämässä kirvakarjaansa, jotta mesipisaroita riittää tarpeeksi kuningattarelle ja jälkeläisille ravinnoksi.

Kun kuningatar palaa häämatkaltaan yksin, mutta onnistuneena ja hengissä selvinneenä, laskeutuu hän hovineitojensa keskelle ja alkaa sukia häälentosiipiään irti. Kauniita läpikuultavia siipiään, jotka ovat esiampiaisäitien perintöä pitkässä sukuketjussa. Työläis-hovineidot laskostavat siivet ja laittavat ruokavarastoon, jossa on jo kasvien osia, sieniä ja kuivattuja tuholaishyönteisiä. Hovineidot kantavat Kuningatar-muurahaisen maanalaisen käytävän päässä olevaan pesään. Ne ruokkivat ja hoivaavat kuningatarta kuin kalleinta aarretta. Kun munat syntyvät, hoidetaan niitäkin. Kuningatarta munineen siirretään kantamalla aina siihen kohtaan käytävää, missä on sopiva lämpötila. Touhu vaan lisääntyy toukkavaiheen alkaessa.

Kun ensilumi sataa, on muurahaiskeon vilinä hiljentynyt. Koko yhteisö on siirtynyt suuriin maanalaisiin saleihin. 

Sitten taas maaliskuun auringon lämmittäessä, uskaltautuvat rohkeimmat ojentelemaan talvenkankeita kuutta jalkaansa keon harjalle ja nuuskimaan tuntosarvillaan tulevaa. Pahkapeikko kertoo lumenaikaiset tapahtumat ja viestittää ilonsa jälleennäkemisestä työläismuurahaisille.