Koivuttaren kivikoti

Koivutar oli kasvanut pienen pienestä kellertävästä siemenestä suuren suureksi valkokylkiseksi kaunottareksi. Tuuli tarttui Koivuttaren vaalean vihreisiin latvahiuksiin ja kahisutteli ja taivutteli niitä. Koivun ympärillä kasvoi suuria kuusia, kaikki tukevasti maaperässä kiinni, seisten paikoillaan kuin kuninkaanlinnan vartijat. 

Koivutar oli kasvanut suuren, sammaleisen kiven päällä ja kasvaessaan sitonut kiven juurillaan kuin lahjapaketin. Yksi juurista oli vuosien mittaan kasvanut suurimmaksi, kuin rungon jatkeeksi. Se oli jatkanut kulkuaan alas maahan ja varmisti täysikasvuisen kaunottaren jokapäiväisen ravinnon saannin. 

Kuuset pitivät Koivutarta metsän kuningattarena, kansallispuunaan. Heidän mielestään Koivu oli metsän kaunein puu ja rohkea luonteeltaan ja kun sitä katsoi kauempaa, näytti siltä, kuin se istuisi samettipeitteisellä valtaistuimella. 

Koivu itse piti itseään vain tavallisena sinnittelijänä. Minkäs sille voi, jos tuuli lennättää elämän alun karulle kivelle, pieneen uhrikuoppaan, jossa oli lusikallinen sadevettä. Vain lusikalla oli koivun siemenelle elämänalkua annettu, mutta se riitti itämiseen ja lähellä oleva sammal pienten juurien suojaksi ja ravinnoksi. 

Koivutar oli imenyt viisautta ja erilaisia selviytymiskeinoja vanhalta kiveltä, johon hän oli hyvin kiintynyt. Heille oli kehittynyt syvällinen symbioosi. Kun Koivu oli pieni taimi, nukutti Kivi tämän iltaisin uneen kertomalla kivikauden aikaisia tarinoita. Ja Koivu tiesi, etteivät Kiven tarinat loppuisi koskaan, niitä riittäisi Koivun eliniäksi ja siitä tuli turvallinen olo.

Keskikesä oli erityinen ajankohta Koivuttarelle. Koivu oli onnellinen, ettei kukaan ollut löytänyt sitä juhannuspuuksi ovenpieleensä. Se kasvoi metsän kätkössä ja kätkö tarkoitti haltijakielellä rauhoitettua. Tästä kiitoksena Koivutar kertoi joka juhannus Kiven tarinoita toisille metsän puille. Heillä oli oma sähköinen kielensä, jota tuuli kuljetti latvukselta toiselle. Puut kuiskivat:

"Hei kuunnelkaa, kuningatar Koivutar aloittaa keskikesän tarinointinsa!"

Ja kuningatar Koivutar puhui yhteenkuuluvuudesta, että kavereita ei jätetä, että yksinäinen etsitään takaisin joukkoon, yhdessä taistellaan mäntypistiäisiä vastaan, ja että yhdessä he ovat metsän voimavara ja lopuksi hän kertoi viisi-vuotiaasta Ritva tyttärestään, joka kasvoi vauhdilla kiven suojassa, juuret metsän mullassa ja huojutti jo oksakäsiään tuulen mukana. Tuleva kruununprinsessa niiasi vaaleanvihreässä kesämekossaan, opetteli puiden kieltä, Kiven karua kerrontaa ja äiti Koivuttaren sinnikkyyttä.

Ruskosammakko kuunteli Koivuttaren tarinoita kruunu päässään. Se oli tehnyt hyvät kaupat prinssin kanssa. Sammakko halusi kruunun, sillä asuihan se Kuningatar Koivuttaren synnyinkiven alle johtavassa pikku luolassa, ikäänkuin kuninkaanlinnan kellarissa. Sitäpaitsi se kurnutti ihastuneena, innoissaan ja unelmoiden kuninkaallisesta tulevaisuudesta.