Kansalliskala Aapo
Aapo ahven uiskenteli ylväästi kohti lammen pintaa nappaamaan vesimittarin. Se tiesi arvonsa Suomen kansalliskalana, sitkeänä selviytyjänä. Suur-ahven, Kulta-ahven, Körmyniska, Abborre, Raitapaita, Affen, kaikki nämä nimet olivat sille tuttuja.
Ahven uiskenteli vilkkaasti kavereineen päivisin, mutta yön tultua se halusi omaa rauhaa ja laskeutui lammen pohjaan nukkumaan yksin.
Metsälampi oli turvallinen paikka kasvaa jopa Suur-ahveneksi, sillä siellä liikkui vain harvoin kalastajia. Nekin harvat ihailivat lammen taianomaisuutta ja unohtivat tulleensa kalastamaan. Niinpä he alkoivat usein sytytellä nuotiota ja keittää nokipannukahvia. Aapo ahven oli lammen Haltijan lempilapsi ja saattoi säilyä hengissä 20-vuotiaaksi Suur-ahveneksi, sillä Haltija lumosi kalastajat suopursun tuoksulla ja tumman veden väreilyllä niin täydellisesti, etteivät he muistaneet kunnolla keskittyä onkimiseen. Aapoa hymyilytti, kun se uiskenteli mättään alla aivan kalastajien lähellä. Se oli varovasti nyppinyt madon koukusta ja toiset ahvenet kiersivät nyt koukun kaukaa. Kalastajat hörppivät nuotiokahvia ja tuijottivat lumoutuneina vastarannalla tanssivaa virvatulta.
