Huhtikuun leskenlehtiaurinko
Kuivien, harmaanruskeiden, kahisevien heinien ja lehtien läpi se loistaa, huhtikuun aurinko, kuin kevättakista pudonnut keltainen nappi.
Metsänhaltijan maille on vihdoin saapunut kevät pitkän pimeän ja runsaslumisen talven jälkeen.
Metsänhaltija Tapio kiskoo hienot vihreät salonkisaappaat jalkaansa ja lähtee vihellellen talosta ulos katsastamaan tiluksiaan. On tarkistettava, että kaikki eläimet ovat heränneet talviuniltaan ja saaneet ravintoa. Linnut huutavat kovaäänisesti sekakuorossa kumppania ja laihtuneet karhut tonkivat muurahaispesiä. Aurinko lämmittää talven viimeisiä rippeitä ja sulattaa ne pisaroiksi, puroiksi ja puhkeaviksi silmuiksi.
Tapio riisuu Mielikin kutoman rahkasammal-puseron, sillä kävellessä tulee kuuma. Hän silmäilee ympärilleen, onko raskas lumi taivuttanut tai murtanut puiden runkoja ja oksia. Nyyrikki saa sitten tulla hoitamaan ne terveiksi.
Kevään ensimmäinen Nokkosperhonen lämmittelee kivellä. Haltija ottaa sen varovasti haaviin ja lähtee kotiin päin. Tuntuu uudesti syntyneeltä. Valo on lisääntynyt ja kaikki alkaa alusta.
Mielikki vaimo on keittämässä nokkoskeittoa, kun Tapio tulee tarkistusreissultaan. Hän aukaisee varovasti haavin ja perhonen lehahtaa vaappuen haltijattaren pään päälle, tarraten hiuksista kiinni.
- Onpas se kaunis! huudahtaa haltija ja vie vaimonsa peilin eteen.
- Oi kiitos, minä olen aina toivonut tälläistä hiuskorua!
- Se onkin ainutlaatuinen, kevään ensimmäinen, hymyilee haltija.
Haltijattaren silmät säihkyvät ja perhonen liikuttaa varovasti siipiään. Se tietää, että kohta sille rakennettaisiin perhosbaari ja se ilahtuu ja alkaa voimistua.